SD vs. HD - Part II paremmilla resoilla

Lupasin viime postauksessa laittaa saataville kuvavertailun satoa paremmilla resoluutioilla. Nyt oli aikaa, ja Xbugsin vinkistä vaarin ottaneena lisäsin kuvat Flickr.com:iin. Skaalausta tapahtuu sielläkin, mutta nyt kuvat ovat huomattavasti tarkempia (1024x768).

Flickr.com on itselleni aivan outo; en tiedä onko tähän parempaa tapaa, mutta ensiksi sinun täytyy avata kuva klikkaamalla sitä ja sen jälkeen valita oikeasta reunasta kuvan koon vaihto (mitä klikkaamalla avautuu jälleen uusi näkymä, josta voit viimein valita kuvan katseltavaksi suurimmalla tarjotuista resoluutioista).

Tämänkin postauksen jälkeen.. järjen käyttö on sallittua. Edellisen postauksen jälkeen sain muutaman vihaisen viestin HD-uskovaisten leiristä. Isommilla kuvilla ero on HD:n hyväksi selkeämpi, mutta edelleen uskaltaisin suositella XO:n hankkimista perinteisen töllöttimenkin omistavalle.

Tämän ja edellisen postauksen tekemiseen paloi helvetisti aikaa, mutta sanoisin, että se oli vaivan arvoista. Jos olette tehneet omia vertailuja, tekniikasta viis - laittakaa kommenttia linkin kera. Olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia tuloksia muut nikkaroijat ovat saaneet aikaiseksi.

SD vs. HD - kuvavertailu pelikäytössä XO:lla

Pienestä foorumiväittelystä sekä ihmisten yleisestä tietämättömyydestä johtuen, mielessäni on pyörinyt idea testata HD- (teräväpiirto) ja SD-kuvan (standardi televisio) välisiä eroja pelikäytössä, sekä raportoida nämä tulokset kaikkien hämmästeltäväksi.

Tänään sellainen mahdollisuus tuli, joten ei kun XO-kiinni töllöihin ja kuvaamaan! Kuvaamaan todellakin - sellaisia hienouksia kun videokaappausta ei ollut käytettävissä; sanomattakin selvää on, että digikamera ei ole paras tai tarkin tapa testata eroja, mutta antaa mielestäni riittävän hyvin kuvaa siitä, mitä high deffillä oikein saa.

Vertailussa olleet televisiot ovat sadan hertsin 32" Panasonicin Quintrix TX-W32D4F (SD) ja 32" Sharpin Aquos GA9E (LCD). Sharpin televisio oli liitetty 360:een MS:n omalla komponenttikaapelilla, ja Panasonic samaisen kaapelin komposiitijatkolla. Tässä on huomattava, että RGB-kaapelilla Panasonicin kuva olisi ollut vielä hieman parempi.

Kuvausetäisyys ruudusta oli noin metri ja kamerana 7.1 megapikselin Nikon Coolpix 7600. Kuvat otettiin maksimiresoluutiolla, jonka jälkeen ne skaalattiin samoin asetuksin alkuperäisresoluutiota pienemmäksi sekä tallennettiin JPG-formaattiin parhaimmalla pakkauslaadulla. Skaalaus oli suuren alkuperäiskoon takia pakko tehdä. Blogger ei näytä kuvia alkuperäisessa tarkkuudessa, vaan on skaalannut kuvia vielä hieman pienemmäksi.

Kuvaustilat sekä television asetukset eivät olleet identtiset tai kalibroidut, jonka johdosta kuvissa on eroja mm. väritasapainossa sekä kirkkaudessa. SD-töllön pinnasta emme myöskään saaneet testiryhmän kanssa aivan kaikkia heijastuksia eliminoitua. Tämä ei kuitenkaan vaikuta lopputulokseen, eli eroon jota etsitään kuvien resoluutiosta. Kuvat otettiin jalustan varassa.

Tämän testin "tieteellisyydestä" ja tarkkuudesta jokainen voi olla vapaasti mitä mieltä haluaa. :-) Kiitokset veljelleni ja tämän avovaimolle, sekä ystävälläni tämän testin mahdollistamisesta.

Kaikissa esimerkeissä vasemmanpuoleinen kuva on Sharpista (HD) ja oikeanpuoleinen kuva Panasonicista (SD).


Kuva 1. Project Gotham Racing 3.


Kuva 2. Project Gotham Racing 3.


Kuva 3. G.R.A.W.


Kuva 4. NHL'07.


Kuva 5. Prey.


Kuva 6. Kameo.


Kuva 7. Dead Rising.


Kuva 8. Dead or Alive 4.


Kuva 9. Oblivion.

Alkuperäisiä otoksia vertaillessa on todettava, että hyvälaatuinen SD-töllö on todella kelpo laite pelaamiseen, vaikka HD:lla kuva muuttuukin huomattavasti terävämmäksi. Älkää siis ihmiset pelätkö hankkia XO:ta, mikäli Matti kukkarossa estää toistaiseksi HD-töllöä ostamasta.

Muokkaus 16.10.2006: kuvaa klikkaamalla kuva avautuu siis suuremmaksi. Työn alla on löytää hyvä paikka, johon saisin laitettua kuvat alkuperäisessä koossaan (teen tästä uuden blogimerkinnän siinä vaiheessa, kun paikka löytyy ja on aikaa).

Tappavan tyhjä ja laginen live

Viime aikoina aktiivinen Live-pelaamiseni on vähentynyt, ja syitä siihen löydän ainakin kolme: A) pelaamissani live-peleissä ei ole ollut jengiä, B) kohdatut vastustajat ovat olleet liian kovia ja C) lagia esiintyy ylivoimaisen paljon.

A: Esimerkkicasena Prey. Kolmen viimeisen session aikana pelaajia on löytynyt keskimäärin 1 kappale. Tämä on hämmästyttävää - populaa luulisi löytyvän helposti, etenkin kun peli on myynyt kohtuullisen hyvin.

B: Kun vastustajia löytyy, tulee turpaan liian usein 100-0. Jatkuvaa kuolemaa ja nolla tappoa. Arvatkaa onko hauskaa ja tekeekö mieli jatkaa? Haluan olla sankari ja onnistuja! Ilman, että pelaamista täytyy harjoitella 24/7 - siihen ei itselläni olisi edes mahdollisuuksia.

C: Lagi tappaa peli-ilon. Esimerkkinä Doom. Takana on nyt toistakymmentä multiplayer sessiota, joista vain kaksi tai kolme on toiminut ilman lagia. Nyt tuleekin tehtyä niin, että jos lobbyyn ilmestyy yksikin punaisen nopeuden omaava pelaaja, painan suosiolla bäkkiä. Lagin kanssa pelaaminen kun on vain suoraan sanottuna yhtä persettä.

Jo pienillä parannuksilla live-pelaaminen olisi niiiiiiin paljon mutkattomampaa ja helpommin lähestyttävää.

Ratkaisu A-kohtaan: pelintekijän pitäisi tarjota moninpeliin botit (kuten joissain peleissä onkin). Puuttuvat pelaajat täyttävä bottikin on parempi, kun kahden miehen matsit. Etenkin niiden pelien kohdalla, joissa seuraa on oikeasti vaikea löytää nopeasti, ilman foorumi-ilmoittelua ja suunnittelua.

Ratkaisu B-kohtaan: Jokaisessa pelissä pitäisi olla järkevä ranking/search-systeemi, jolla voi hakea TASOISTAAN peliseuraa. Jatkuva turpaanottaminen kun ei oikeasti jaksa kiinnostaa kovin pitkään. Esimerkiksi DOA4:ssa tällainen ominaisuus on ja se toimii hyvin.

Ratkaisu C-kohtaan: Pelin hostin pitäisi pystyä asettamaan miniminopeusvaatimus peliin liittyjälle. Eikä sekään haittaisi, vaikka hostilla olisi oikeus nakata lobbysta ulos ne, joilla yhteys näyttää punaista.

MS-voisi tehdä myös jatkossa live-pelaajille todellisen palveluksen: "Live-search" ilmoitustaulu - jossa pelaajat voisivat ilmoittaa mille pelille etsivät seuraa, millä tasolla, mihin kellonaikaan jne - olisi helvetin kova ominaisuus dashboardilla.

Toivossa on hyvä elää.

Kenelle kuuluu vastuu lapsista?

Pelaaja-lehti uutisoi eilen, kuinka Englannin luovien alojen ministeri Shaun Woodward vetosi peliteollisuuteen: ”osallistukaa väittelyyn lapsista ja videopeleistä, älkääkä vain väittäkö ettei se olisi teidän vastuullanne”. Keskustelu, kriittinen tutkimus tai väittely tuskin haitallistakaan on. Kenellekään ei tekisi hallaa, jos pelimaailma asiaan enemmän kantaa ottaisikin. Mutta miksi ihmeessä vastuu halutaan jatkuvasti sysätä vain pelialan omiin hyppysiin?

Itse olen pelannut niin kauan kun muistan, 80-luvun alusta lähtien. Pelit olivat tuolloin kovin erilaisia kun nykyään - väkivallalla ja seksillä ei juuri mässäilty vielä useisiin vuosiin. Vaikka minun ja vuotta nuoremman veljeni pelaamista ei jatkuvasti kyylättykään, oli rajat selvät: läksyt oli tehtävä ja muitakin harrastuksia piti olla. Pelejä kotiin toi lähinnä isä - ja vaikka vanhemmat eivät pelaamisesta juuri mitään tuntuneet tajuavan, oli heillä silti jokin järki toiminnassa mukana: Larryjä ei meidän koneella nähty, vaikka niitä pelattiinkin sitten kaverilla.

Visuaalisuus on tietysti ensimmäinen asia joihin nykypeleissä kiinnitetään huomiota. Mutta myös tarina voi olla erittäin raaka, väkivaltainen, pelottava ja kaiken kaikkiaan lapselle sopimaton. Dead Risingista aivokuollut isä (tai äitikin) näkee välittömästi, että tämä peli ei taida sopia pikku vesselille, mutta herkempi lapsi voi saada traumoja vaikkapa näennäisesti väkivallattomasta Kameosta, joka pelkällä sarjakuvamaisemmalla tyylillä saattaa haruhauttaa tietämätöntä vanhempaa. Oma lapsi on tunnettava, sillä lapset ja heidän herkkyystasonsa on hyvin erilaista.

Entäs sitten lastenohjelmat tai sarjakuvat? Perinteiset luuni tuunit, joissa Väiski tiputtaa Elmerin päälle alasimen - Elmeri näkee hetken tähtiä, raivostuu ja lähtee Väiskin perään haulikko kädessä. Näitä ohjelmia näytetään lapsille televisiosta, lasten parhaimpaan katseluaikaan. Tai mitä olette mieltä huumehörhöiltä vaikuttavista teletapeista - tämä nimenomainen pienten lasten suosiossa oleva sarja on mielestäni käsittämättömän perverssi. Toki aikuinen löytää siitä signaaleja, joita pieni lapsi ei voi mitenkään ymmärtää. Mutta tutkitaanko näiden sarjakuvien ja ohjelmien vaikutuksia lapsiin? Nostetaanko niistä suurta kohua, otsikoita ja oikeusjuttuja? Enpä ole nähnyt.

Peliala on kasvanut mammuttibisnekseksi. Lähteistä riippuen on selvää, että pelejä pelaavat eniten nuoret, mutta täysi-ikäiset aikuiset. En millään jaksa uskoa, että Dead Risingin tai GTA:n kaltaisia pelejä tarkoituksella tehdään ja suunnitellaan pelifirmoissa pieniä lapsia ajatellen. Vaikka selvää on, että pikkuvesselit näitä pelejä haluavatkin pelata. Tietysti kielletty hedelmä ja "aikuisten maailma" voi kiehtoa lapsiakin. Markkinamiesten suunnalta se paine tulee. Miettikää Sormusten Herran leffateatteri-ikärajasta noussutta kohua. Silloin kun raha ratkaisee, moraalilla ja eettisyydellä ei ole sijaa. Olisiko esimerkiksi Jacksonin pitänyt jättää sarja tekemättä, tai käsikirjoittaa juoni vähemmän väkivaltaiseksi, jotta elokuvasta olisi tullut salonkikelpoinen vieläkin nuoremmille?

Lapsilla tai alaikäisillä koululaisilla on harvoin rahaa ostaa kalliita pelejä. Yleensä pelin rahoittajina toimii vanhemmat. Sivistyneellä 2000-luvulla peleissä on sentään selkeät ikärajat, kuten elokuvissakin. Konsoleihin (sekä tietokoneeseen) saa estoja, joilla lasten pelaamista voidaan rajoittaa tietyn tyyppisiin peleihin ikäraja-asetusten mukaan. Tottahan toki näitä systeemeitä voi kiertää, ja monella vanhemmalla ei oikeasti edes ole teknistä osaamista lukkojen käyttöönotolle. Ikäraja-tarroista ei ole mitään hyötyä, jos kukaan ei niitä noudata.

Siksi syyttävää sormea voisi heristää myös pelin myyjälle. Alaikäiselle ei saisi myydä K-18 pelejä, mutta tätä tapahtuu silti. Toisaalta jos vaikka isukki olisi mukana ostamassa ekaluokkalaiselle vesselilleen Saint's Row:ia, voisi myyjä myös siinä tilanteessa aivan hyvin huomauttaa ikärajasta - ja jättää vaikka koko pelin myymättä (tottahan toki tämä on jo puhdasta utopiaa). Vastuuta voidaan siirtää myös kouluille, kuten monessa muussakin asiassa (seksi-, sukupuoli-, huume- ja alkoholivalistus). Itse en vain ole koskaan ollut kouluvalistuksen suurimpia kannattaja. Ainakin omassa nuoruudessani valistus oli lähinnä huvittavaa propagandaa; asioista ei osattua kertoa tai sitten kerrottiin vain se toinen näkemys.

Lapset (ja nuoret) eivät nimittäin ole tyhmiä. He näkevät hyvin pian, milloin joku ns. kusettaa tai puhuu puuta heinää mistään mitään tietämättä, tai täysin mutu-pohjalta. Mutta kun lapselle asettaa perusteltuja rajoja, hän kyllä ymmärtää ja yleensä jopa hyväksyy ne - vaikka kaupassa toivotun pelin jäädessä hyllyyn voikin tulla ensireaktiona itkuraivokohtaus.

Syyttävän sormen osoittaisin myös valtion ja medioiden suuntaan. Valtiolle tärkeää on verorahat ja sen nimissä sallitaan paljon, hyvin paljon asioita. Valtiovallan tasolta voitaisiin taatusti puuttua mm. lapsiin kohdistuvaan mainontaan ja mediaan paremminkin. Media itsessään - olipa se mitä sorttia tahansa - liikkuu myös jatkuvasti hyvän maun rajoilla ja paikoin räikeästi ylikin. Katsokaa vaikka katukuvien julisteita ja iskulauseita, tai MTV:n musiikkivideoita. Miettikää sitä jatkuvaa perseenkeinutusta ja naisen välineellistämistä, jota lähetetään likimain 24/7. Tai alkoholimainontaa, jossa poikkeuksetta viestitetään oluen juomisesta seuraavaan jotain positiivista ja mahtavaa. Nämä mainokset ovat aikuisille, mutta vaikuttavat taatusti lastenkin asenteisiin.

Mediasta riippuen valvonta voi toki olla vaikeaa, mainosten kohdalla jopa mahdotonta. Kotona lastensa pelaamista voi kuitenkin taatusti seurata, ja terveessä lapsi-vanhempi suhteessa lapsi kunnioittaa asetettuja sääntöjä. Niillä voi vaikuttaa siihen, haluaako lapsi pelata vaikkapa DR:ää kaverinsa kotona. Kyllä, pelasin aikanaan Larryt kavereilla, mutta esimerkiksi Ramboja en katsonut (vaikka mieli teki). Ne oli kielletty kotonakin ja ymmärsin syyn. Jos joskus satuin vaikkapa vahingossa näkemään jotain järkyttävää ja pahoitin mieleni, kysyin siitä: "Miksi tuo täti tapettiin?". Ja minulle vastattiin, väkivalta ja fiktiivisyys selitettiin. Koti oli turvallinen paikka, ja luottamus sekä kunnioitus omiin vanhempiin oli hyvällä pohjalla.

Aiheeseen liittyviä juttuja lukemalla ja omaa ympäristöä seuraamalla tulee väkisin sellainen fiilis, että liian monet nykyvanhemmista ovat täysin kädettömiä ja vastuuntunnottomia paskahousuja, joilla lapsia ei edes pitäisi olla. Lapsille ei ole asetettu rajoja. Lapsille ei ole aikaa. Lapsille ei anneta rakkautta, vaan keskitytään omaan napaan ja sysätään pikku-piltti pokemonien pariin. Lasten elämästä ei olla kiinnostuneita tai ei vain jakseta välittää, ottaa selvää, ymmärtää ja jutella asioista lastensa kanssa. Ei ole kumma jos syntyy ongelmia, mikäli pelit kasvattavat lapset ja he poimivat rakennuspalikat arvomaailmansa perustaksi virtuaalitodellisuudesta.

Kun katsoo tilastoja lasten pahoinvoinnista, ei voi edes hyvillä mielin sanoa, että yllä kuvatut kauhuskenaariot olisivat äärimmäisen harvinaisia poikkeustapauksia.

Kukaan muu - ei psykologi, koulu tai valtio - voi kasvattaa, saati välittää, huolehtia ja rakastaa omaa lastaan. Se on vanhemman hommaa ja työtä.

NFS: Carbon (360 Demo)

Ristiriitaisista arvosteluista huolimatta tuli aikanaan hommattua Need For Speed: Most Wanted. Näin pelin kaverini PC:llä ja vakuutuin menosta. Tuo peli onkin viihtynyt XO:ni asemassa useamman tunnin verran. Tästä johtuen olenkin odottanut NFS:Carbonia pidemmän aikaa. Jos en nyt ihan kuola valuen, niin kovasti kuitenkin. Nyt Carbonin demo on tullut marketplaceen ladatttavaksi ja eilen pääsin sitä viimeinkin tyypittämään.

Toki minulla oli omat epäilykseni peliä kohtaan. Lähinnä mietitytti se, että kaikki ajaminen tapahtuu pimeässä iltahämärässä. En koskaan oppinut pitämään NFS Undergroundin yöajelusta PC:llä. Demon perusteella yö ei kuitenkaan ole pelissä ongelma ja tuntuu, että toteutus pimeän suhteen on kunnossa. Etenkin kanjonikenttä oli erittäin mukavaa vaihtelua eikä varmasti olisi ollut yhtä intensiivinen ja jännittävä päiväkisana.

Muulta osin demo osoittautuikin erittäin suureksi pettymykseksi. Carbon ei tunnu eikä näytä kovin lupaavalta. Autojen pinnoissa on toki hienoa efektiä, tien pinta näyttä upealta jne jne. Mutta ajotuntuma demon jokaisella kolmella autolla on mielestäni mennyt edellisestä osasta huonompaan suuntaan. Etenkin drifting pelimuoto tuntui kankealta PGR3:en vastaavan pelimuodon jälkeen. Myös vauhdin tuntu puuttui jos vertaa sarjan aiempaan osaan, eikä grafiikan kokonaistasokaan vakuuttanut. Mistä päästään suurimpaan showstopperiin:

Kaikista suurin pettymys oli nimittäin ruudunpäivitys. Ainakin 720p:llä demo tökkii suoraan sanottuna aivan saatanasti - niin välianimaatioissa kuin itse kisoissakin. Ajamisesta on hieman vaikea nauttia, kun peli on aika ajoin epänautittavaa nylkytyshelvettiä. Carbonin julkaisuun ei ole enää pitkä aika - saako EA koodinsa optimoitua?

Toivottavasti. Tämmöisenään kun Carbon jäisi ainakin minulta ostamatta.

Elämä on..

Lähipiirini on kauhistellut välillä ääneen asti summia, joita olen viime aikoina sijoittanut pelaamiseen. Mietityttää tämä joskus itseänikin; viimeksi silloin, kun tuli ostettua HD-televisio käytännössä XO:ta varten. Yleensä harrastukset maksavat ja peliharrastus ei ole halvimmasta päästä. Tai niinhän sitä luulisi.

Oletetaan, että ostat premium mallisen 360:n hintaan 400 euroa. Hankit siihen muutaman lisälaitteen, verkkopelaamiseen Live Gold -tilin, sekä keskimäärin yhden täysihintaisen pelin joka kuukausi. Tämä tulisi maksamaan arviolta 1250 euroa - toki huomattavasti halvemmalla pääsee, jos jaksaa juosta tarjousten perässä tai hankkia laitteen sekä pelit käytettyinä.

Tuolla summalla XO:lla pelaamisen hinnaksi tulee noin 106 euroa kuukautta kohden. Päivässä olisit sijoittanut pelaamiseen siten reilut kolme ja puoli euroa. Sehän on kutakuinkin tupakka-askin hinta! Erittäin hyvä lisäsyy lopettaa sauhuttelu..

Sellainen mitättömältä tuntuva summa kuin 3.5 euroa menee päivässä huomaamattoman helposti turhuuksiin, etenkin sellaisiin asioihin joista ei jää käteen mitään - erilaiset herkut, paikallisliikennemaksut, kertaalleen mainittu tupakoiminen, satunnaiset oluensiemailuhetket...

Summat joita koneen ja pelien hankintaan pitää sijoittaa, ovat kertaluontoisina ostoksina kuitenkin verrattain suuria. Summia, joita työssäkäyväkään ei aina saa irti tärkeämpien menojen alta. Kenties tämän vuoksi ei aina tule ajatelleeksi sitä, että pelaaminen ei loppujen lopuksi maksa sen enempää kuin mikään muukaan harrastus tai tarve.

Pelaaminen ei myöskään ole jokamiehenoikeus. Ainakin minä olen valinnut harrastukseni itse ja maksan saamistani kulutushyödykkeistä kernaasti. Minulle riittää, että koen saavani rahoilleni riittävää vastinetta - hinta ei tällöin ole ongelma. Warettajat 1 ja N takarivissä olkoot vapaasti eri mieltä.

Lohdullinen fakta vielä niille, joiden mielestä 650 euron hintalappu PS3:ssa on liian korkea: mikäli koneen elinkaari on 10 vuotta, tulee koneen päivähinnaksi: (((650 / 10) / 12) / 30) = ~0.18 euroa. Ei paha.

Ja tavoistani poiketen loppuun on tällä kertaa välttämätöntä lisätä: ;-)

Elämä kallis, pelaaminen halpaa.

Osta virtuaalinen elite status!

Typeryyksillä ei näytä olevan mitään rajoja. Pelit-lehti uutisoi Levelmy360 -palvelusta, jossa käyttäjä voi ostaa Xbox liven gamerscore-pisteitä. Tämä tapahtuu ilmeisesti luovuttamalla tunnuksesi palvelun tarjoajalle, joka pelaa tunnuksellesi pisteitä tilatun määrän mukaan. 500 pisteen paketti maksaa reilun 30 euroa ja kallein 3000 pisteen paketti liki 240 euroa. Halpaa kuin saippua.

Sen lisäksi, että palvelu on käsittämättömän kallis, se on myös käsittämättömän typerä. Itselleni gamerscore-pisteet ovat motivaattori kokeilemaan uusia pelitapoja ja etsimään salaisuuksia. Mitä iloa on pisteistä, jotka saat jonkun muun tekemänä? Elitisimi, oi kauheaa on elitismi.

Pelottavinta on se, että palvelu saattaa jopa menestyä. Etenkin jenkkilässä kun tuntuisi olevan porukkaa, jolle gamescoret ovat kaikki kaikesta - näille pisteet ovat taidon ja statuksen mittapuu ja pohjasakalle nauretaan.

Luojan kiitos, palvelu ei ole Microsoftin hyväksymä tai tukema. Jos pelimaailmassa on mitään järkeä tai oikeudenmukaisuutta, toivon että MS pistää tälle toiminnalle lopun välittömästi - se voi kylläkin olla erittäin hankalaa.

Mutta toisaalta.. olisiko sittenkin mukavampi naureskella partaansa niitä kohtaan, jotka moisesta palvelusta maksavat? Se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan..

Uskomatonta typeryyttä.

Hapannaamojen aamuvaltakunta

7:05. Ulkona on pimeää. Nousen lähes täynnä olevaan linja-autoon. Kuten lähes jokaisena aamuna viimeisen kahden vuoden aikana, näen lähinnä nyrpeitä ja väsyneitä ilmeitä. Istun itseäni parisenkymmentä vuotta iäkkäämmän herran viereen. Reippain ottein kaivan laukusta DS Liten, avaan kannen ja jatkan unitilassa olleeseen Animal Crossingiin tutustumista. Kohteliaisuudesta kanssamatkustajiin käännän äänet pois päältä.

Käytävän toisenpuoleisella paikalla istuva nuorehko nainen tuijottaa touhuani. Nimenomaan tuijottaa. Kun vilkaisen häntä silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti ikkunaan. Sivusilmällä näen, kuinka DS:äni tuntuu kovasti kiinnostavan myös vieressä istuvaa herraa. Äiti on liikkeellä kenties 7-8 vuotiaan poikansa kanssa. Poikaa pelaamiseni kiinnostaa koko matkan - kenties hän miettii mitä pelaan, ja haluaisi varmaan pelata itsekin. Tai edes tulla viereeni katsomaan toimettoman penkillä istumisen sijasta.

7:18 "Minä jäisin nyt tässä pois" vierustoverini sanoo ja annan hänelle tilaa. Siirryn ikkunapaikan puolelle ja jatkan pelaamista. Linja-auto alkaa olla täynnä ja viereeni saapuu iäkkäämmän puoleinen naishenkilö. "Onko vapaata" hän kysyy, ja ennen kun ehdin edes nyökätä on paikka täytetty. Myös tätä naista laitteeni kiinnostaa. "Onko tuo semmoinen uus puhelin?" hän kysyy hetken päästä. "Ei, tämä on viihdelaite" mumisen. "Jaa, vai semmoinen" nainen toteaa kysyvään äänensävyyn. "Se ei varmaan sitten ole semmonen jolla soitetaan puheluita?"

7:36 Työpaikan päätepysäkki. DS:än kansi kiinni, laite kantolaukkuun ja ulos. Matka meni nopeammin kuin koskaan. Ihmisten reaktioista syntyi sellainen mielikuva, että kannettavat pelilaitteet eivät kenties ainakaan vielä ole Suomen katukuvassa niin yleisiä, että niiden pariin saisi uppoutua aivan omassa rauhassa ilman sen suurempaa ihmetystä. Tietysti pois lukien valveutuneet ja sivistyneet ihmiset, kuten tämä aiemmin mainuttu pieni poika.

Kännykät ja mp3-soittimet ovat jo niin yleisiä, että niiden julkiseen käyttöön tuskin kukaan kiinnittää mitään huomiota. Pelikonsolin kohdalla tämä ei vielä taida päteä. Esimerkiksi Japanissa kaikki vauvasta vaariin pelaavat, myös julkisesti. Tai ainakin näin olen kuullut. Oli se totta tahi ei, en panisi pahitteeksi jos tällainen kulttuuri syntyisi Suomeenkin.

Valtaosa julkisia kulkuneuvoja käyttävistä ihmisistä tuntuu istuvan matkansa toimettomina - yleensä vieläpä melko happaman näköisinä. Käyttäisivät tämänkin ajan hyödykseen. Jokaiselle voisi suositella vaikka DS:n Brain Training -älypeliä, jonka pelaamisen pitäisi olla jopa hyödyllistä!

Kysykää japanilaisilta, jos ette itse usko.

Kuumaa ja äänekästä

Juuri kun pääsin kirjoittamasta edellistä viestiä, uutisoi IT-viikko PS3:en mahdollisista lisäongelmista. Uutisen mukaan TGS:n messuesittelyssä olleet PS3:et olisivat kaatuilleet, johtuen mahdollisesti kuumenemisongelmista. Sony kieltää, että kyseessä olisi laitevika.

Huhut osaavat jo kertoa, että PS3 olisi todella hiljainen - jopa liki äänetön! Kuulostaa ihmeelliseltä, kun ajattelee tämän hetken puolijohdetekniikkaa ja komponenttien lämmöntuottoa. Jos PS3 on todellakin niin hiljainen kuin on väitetty, IT-viikon uutisessa voi olla hyvinkin perää. Kuinka PS3:n kaltainen tehomylly pidetään viileänä ilman melutason havaittavaa lisääntymistä? Jos melutaso vastaa huhuja, kuinka hyvin PS3 kestää lämpötilojen nousua normaalissa kotikäytössä?

Eilen nukutin makuuhuoneessa tytärtäni ja vierailemassa ollut kaveri pelasi olohuoneessa 360:llä Hitmania. Äänet olivat olosuhteista johtuen liki nollassa - ja niinpä siinä tuttipullolla tytärtä syöttäessä havaitsin, että 360:n hurina kantautui makuuhuoneeseen asti aika selkeästi. Onhan se kyllä äänekäs laite!

Laitteen hurina ei ole kuitenkaan tähän asti päässyt häiritsemään. Normaalissa pelikäytössä melutaso hukkuu pelin äänien alle ja illalla/öisin pelaan kuulokkeet päässä. Jo aiemmin olin havainnut, että (etenkin pidempien) pelisessioiden jälkeen 360:sen kuori tuntuu suhteellisen kuumalta. Oma 360 on toiminut tähän asti moitteettomasti, joten jos toimivuus vaatii sen, että ääntä lähtee enemmän, se hyväksyttäköön.

Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka äänekäs, kuuma ja varmatoiminen laite PS3 tulee loppujen lopuksi olemaan..

PS3:n jatkuvat vaikeudet

Medioita seuratessa tuntuu, että että Sonyn PS3 on säännöllisesti vastatuulessa. Jokaista positiivista uutista kohti on ilmestynyt kymmenittäin negatiivisia. Katsotaan hieman taaksepäin:

1. Ylimielinen asenne kilpailijoita ja kuluttajia kohtaan
"Seraava sukupolvi alkaa kun me sanomme niin". Kommentti, jota ei jälkikäteen selitelty. Miksi pitäisi? PS3 tulee vuoden myöhässä 360:een verrattuna. Tämän hetken tietojen mukaan laite ei tule kuitenkaan olennaisesti poikkeamaan esim. pelien visuaalisuuden osalta XO:sta. Mitä uutta next-geniä PS3:lla saa, josta XO:lla on voinut nauttia jo vuoden päivät?

2. BluRay
Pelaajilta ei kysytty haluavatko he BluRayn. Monen mielestä BluRay:lla ei saada tuotua peleihin mitään mullistavaa uutta. Olisiko DVD:llä vielä pärjätty ihan hyvin? Sonyn intressi formaattia kohtaan lepääkin aivan muualla kun pelaajien palvelemisessa. BluRay on pääsyy laitteen myöhästymiseen, sekä muita konsoleita kalliimpaan hintaan. Toistaako historia itseään: Sony kun ei ole tähän asti onnistunut yhdenkään oman formaattinsa läpilyönnissä (beta, minidisc, umd..). BluRay jakaa mielipiteitä ja syystäkin.

3. Copy-cat
On aivan sama, ovatko ideat hautuneet Sonylla sisäisesti vai eivät, mutta lähes jokainen uutisoitu PS3-ominaisuus on esitelty muiden toimesta aiemmin. Liikkeentunnistus ohjaimessa (Wii ehti ensin), kaksi mallia koneesta (360 - huvittavasti Sony haukkui MS:ää tämänkaltaisesta ratkaisusta ennen omaa ilmoitustaan), nettipelaaminen josta ei juuri tietoa vielä ole (Xbox live).. Missä PS3:n omat uniikit killeriuutiset?

4. Räikeä harhaanjohtaminen
Tätä harrastavat kaikki, mutta Sony näyttäisi kunnostautuvan tässä muita enemmän. Esimerkkinä mm. rendatuiksi osoittautuneet pelivideot, joita väitettiin aluksi in-game pelikuvaksi. Väitteet siitä, että PS3 on sijoitus tulevaisuuteen ja että sillä pelataan kymmenenkin vuotta. Väite voi olla teknisesti totta (pelaavathan jotku edelleen NES:lläkin), mutta jokainen tietää mikä on konsolien keskimääräinen elinikä ja mitä tapahtuu kun kilpailijat alkavat pukkaamaan uutta konetta ulos. Viiden vuoden päästä 1080p:kään ei ole enää nykyaikaa. Eikä se ole sitä itse asiassa enää nytkään.

5. Maailmanlaajuinen launch
Sony nauroi MS:n globaalille lanseeraukselle, mutta suoriutuu itse samasta tehtävästä heikommin. PS3 rantautuu Eurooppaan 2007 maaliskuussa (toivottavasti). Kahden joulusesongin antaminen kilpailijalle ei voi olla hyvää bisnestä.

6. Hinta vs. tekniikka
Käsittääkseni kallein ja teknisesti edistynein kone ei ole koskaan saanut nauttia sukupolvensa suosituimman koneen tittelistä. Onko PS3 ensimmäinen? Japanin markkinat saattavat ratkaista. Jos PS3 ei menesty kotimaassaan ja jää Wii:n jalkoihin, tilanne Sonyn näkökulmasta näyttää globaalisti heikolta. MS:llä on vuoden etumatka ja laite pärjää varmasti Euroopassa ja USA:ssa.

Analyytikkojen mukaan myös halvemman mallin hinnanpudotuksesta Japanissa ennen ensimmäistäkään myytyä konetta oli virhe: osoitus heikkoudesta, tappion pelosta ja johdon pätemättömyydestä.

Listaa voisi jatkaa, mutta pointti on varmaan jo selvinnyt.

Tärkeintä on tietysti ne pelit. Wii:lle tulee pelejä joita ei saa millekään muulle koneelle ja joiden kanssa PS3 ja XO eivät mielestäni edes kilpaile. XO:lle tulee pelejä jokaiseen makuun ja ensimmäiset ns. toisen aallon killeriappsit ovat jo ovella, alkaen Gears of Warista. Eikä ole syytä unohtaa meheviä yksinoikeuspelejä kuten PES. Toki PS3:lle on julkaisussa herkkuja kuten erittäin hyvältä vaikuttava Resistance. Mutta todelliset killeriappsit kuten FF ja MGS häämöttävät kaukana tulevaisuudessa. XO:n etumatka pelijulkaisuissa näyttää säälimättömältä ja nyt tiedossa olevalla julkaisupelivalikoimalla PS3 tuntuisi väistämättä jäävän Wii:n jalkoihin nousevan auringon maassa.

Viimeisimmän lukemani uutisen mukaan Epic-pelitalon Mark Rein kertoo, kuinka asiakkaat ovat huolissaan PS3:n suorituskyvystä. Ilmeisesti Unreal-pelimoottoria ei ole saatu pyörimään PS3:lla yhtä näyttävästi kun PS3:lla. Cell-arkkitehtuurinhan piti olla niin mahtava, että sellaista asiaa mitä sillä ei voida laskea ei ole olemassakaan! Luultavasti kyse on pitkälti optimointiasioista ja Reinin rivien välistä voi lukea jotain muutakin.. mutta silti.

Markkinajohtahan asema ei ole koskaan ruusuinen. Sen ovat kokeneet mm. sellaiset mahdit kuten Intel ja Nokia. Kaikesta huolimatta herää kysymys, että mitä h******iä Sony oikein puuhailee!? Edellisillä konsoleilla markkinoita suvereenisti hallinnut jättiläinen joka teki pelaamisesta trendikästä ja valtavan suosittua, näyttää tällä hetkellä heikolta, epäpätevältä, jämähtäneeltä, kalliilta, kuluttajia aliarvioivalta ja mielenkiinnottomalta. Tuomiopäivän (tai pelastuksen) alkuun ei ole enää pitkä matka. Mutta jo nähdyn, kuullun ja luetun perusteella ainakin Sonyn PR-osaston puolesta voinee todeta:

Jokin on mennyt todella, todella pahasti pieleen.

Calgary wins the match! - Mietteitä 360:en NHL 07:sta

Ensimmäinen kausi EA:n NHL 07:aa takana. Voittohan sieltä kotiin tuli - way to go Calgary!

Konferenssifinaalissa pääsin nöyryyttämään Detroitia pari kertaa oikein kunnolla - kovimpana tuloksena 8-0. Finaaleissa vastaan tullut Penguins ei ollut paperilla läheskään niin kova, mutta finaaleista tuli yllättävän tiukkaa vääntöä ja ratkaisu tapahtui vasta kuudennessa pelissä. Vähämaalisessa finaalisarjassa pingviinit saivat verkkooni 12 kiekkoa. Jokainen meni sisään längistä. Ei näin. Länkiongelmastaan huolimatta Miika nappasi pystin sarjan parhaana pelaajana ja playoffsien kovimpana molarina.

On aika analysoida kauden satoa ja katsoa tulevaan.

Perinteisestä kikkailusta, jota tuli harrastettua viimeksi vuonna 98, ei ollut juurikaan apua. One-timer maalit ovat vähissä ja hyvä niin. Osa pelaajistani tuntuu olevan selvästi fiksumpia mitä tulee maalille ajoon. Näistä tilanteista pääsinkin muutaman kerran lämäyttämään kiekon verkon perukoille OT:lla. Huippupelaajat tuntuvat saavan silti liiankin helposti maaleja - toisaalta luvattoman paljon yhteen peliin mahtuu myös tolppavetoja. Tämän kaltaisia asioita voi kuulema säätää paljonkin, mutta se jääkööt ensi kauden tehtäväksi.

Liigan loppupuolella pelaajani oppivat myös pikkuhiljaa voittamaan aloituksia. Toiseksi viimeisessä finaalipelissä sain aloituksissa huikean 50/50 tuloksen! Kaikkiaan skill stickin sisäistämisen jälkeen paluuta vanhaan systeemiin ei taida olla. Sen verran hyvästä uudistuksesta on kysymys. Hype sen osalta lunasti odotukseni täysin.

Puolustuspelaaminen läpi kauden oli tuskallista, pakkini kun tuntuivat koko ajan olevan ihan muissa maailmoissa kun kaukalossa. Syöttöpeli oli paikoin ontuvaa koko joukkuueella, mutta siitä ei kehtaa marista nähtyään, kuinka huonosti muut tiimit pelasivat ali- ja ylivoimaa. Montakohan alivoimamaalia tein kauden aikana.. tarkkaa määrää en muista, mutta kunnioitettava lukema se oli.

Apuvalmentajalle tekisi mieli antaa potkut, sillä hän ei yksinkertaisesti saa pelaajia vaihtoaitioon muulloin kun pelikatkojen aikana. C'mon - jos miehet vetävät jäällä pahimmillaan yli 10 minuuttisia vaihtoja, saa apuvalmentaja tosissaan miettiä mikä meni pieleen vaihtopeluutuksissa!

Tätytyy myöntää että omassa GM-työskentelyssänikin on parantamisen varaa - kaikki säädettävä meni defaulttiasetuksilla sisään. Sain mm. valituksia katosjamääristä, rahankäytöstä, sekä peluuttamisesta. Eräs kaveri suivaantui niin pahasti, että vaati siirtoa ja päätyikin lopulta Avalanchen riveihin. Toki kehuja Stanley Cupin voittamisen jälkeen satoi yhden e-mailin verran. Ensi kaudella modeksi All-Star ja hieman enemmän säätöä kauppojen, finanssiasioiden ja muun uuden kikkailun - etenkin pelaamisen suhteen. Peruspeli on nyt nähty ja pitää päästä pintaa syvemmälle.

Mitä kausi jätti käteen kokonaisuudessaan? Paljon hienoja maaleja, pääsääntöisesti hyviä fiiliksiä sekä nautinnollisia lätkätuokioita - suosittelen kokeilemaan!

Ja niin DS Lite kotiin saapui..

Sattuipa siten, että kesken työpäivän piti lähteä paikalliseen pelikauppaan hakemaan Nintendon DS Lite käsikonsoli. Päätöstä edesauttoi duunista tulleet bonukset, tarve tämänkaltaiselle laitteelle, sekä hyvä palaute DS:n jo hankkineilta. Käsikonsolimarkkinoilla kilpailevaa PSP:tä harkitsin vain hetken: sen pelitarjonta tuntui liian pöytäkonsolimaiselta - mikä näkyi korkeamman hinnan lisäksi toki ko. laitteen hienossa grafiikassa.

Mutta ei, tällä kertaa en halunnut astua grafiikkahuoraajan saappaisiin, vaan laitteen hankinnalle oli hieman erilaiset tarpeet. Niistä tärkeimpänä tietysti (ja yllättäen!) pelit - ja yksi peli oli kiinnostuslistallani selvästi yli muiden: New Super Mario Bros.

Jos ei ole koskaan pelannut ensimmäistäkään Mariota, on varmasti vaikea käsittää mikä siinä mahtaa olla niin upeaa. Jos on Marionsa pelannut, mutta ei silti käsitä sen hienoutta, on luultavasti kyyninen vanha pieru, joka ei osaa enää pelata hauskaa pitäen - ainakaan ilman kolmen promillen humalaa. En tiennyt onko DS Liten Mario edes hyvä. Luotin muiden mielipiteisiin. Kyllä kannatti. Mukaan tarttui myös oudon oloinen, mutta kehuttu Animal Crossing: Wild World.

Noin kolme tuntia kestäneen akun lataamisen ja sekalaisten kotitöiden jälkeen oli aika korkata pelit. New Super Mario Bros oli juuri niin ihastuttava kuin kuvittelinkin. Vanhojen hyvien NES ja SNES aikojen tulviessa mieleeni nauroin pitkästä aikaa pelatessa ääneen, kun Mario muuttui ensimmäisessä kentässä ruudun kokoiseksi jättiläiseksi talloen kaiken putkia myötä alleen. Hauskaa, taattua Nintendo laatua joka sopii jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta!

Toinen ostamani peli - Animal Crossing - on sen verran oudon oloinen tekele, että siitä en uskalla sanoa vielä yhtään mitään. Paitsi että se vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Ja että siinä taitaa olla jonkin sorttinen nettipeli, jonka kautta omaan JimboJambolaan voi tulla mitä kummallisempia otuksia varastamaan omenoita tai turnipseja..

DS pelien ihmeelliseen maailmaan palaan tarkemmin tuonnempana.

Bonuksena hankinnalle: DS Lite on upean näköinen; ajaton design tuettuna tyylikkäällä pintamateriaalilla ja pienillä yksityiskohdilla muotoilussa saavat haluamaan tämän vehkeen. Värivalintani oli musta - tämä tuli melko lailla randomilla, sillä muussa tapauksessa olisi tullut pohdittua valkoisen ja mustan välillä ikuisuus. Eli aivan liian monta minuuttia.

Laitteen ulkonäöllä on merkitystä! Kutsukaa sitten pinnalliseksi jos haluatte..

Miinuspuolia? Niitä on yhden illan testaamisen jälkeen vaikea löytää; lähes kaikki tuntuu natsaavan kohdalleen.. Nappien sijainti ja jämäkkyys on omaan pienehköön käteeni varsin asiallisen oloista. Näytöt ovat kirkkaita ja katselukulmat erinomaista luokkaa. Styluksen saa helposti takakannesta piiloon ja esille. Kosketusnäyttö reagoi käyttäjän syötteisiin nopeasti ja tarkasti.. Ainoaksi miinukseksi lasken huteran oloisesti lukkiutuvan etukannen. Toivottavasti kestää käytössä.

Jo ensimmäisen illan testailun jälkeen voin turvallisin mielin todeta orastavan Nintendo-fanboyismin nostaessa suippokorviaan: DS Lite on tyylikäs, hauska, innostava, erilainen ja vielä toisen kerran HAUSKA laite!

Seksikäs loota

"Seksikäs loota" totesi kaveri, kun XO:n TV-tasossani näki. Kommentti oli mielestäni varsin mielenkiintoinen, etenkin kun eräs toinen kaveri lausahti samaan tyyliin myöhemmin. Molemmalle herralle yhteistä on se, että heidän talouksissaan ei ole ensimmäistäkään konsolia. Molemmilta löytyy kuitenkin sekä Mac että iPod. Applen tuotteitahan pidetään yleisesti ottaen erittäin näyttävinä ja mediaseksikkäinä - ainakin Apple-leiriläisten keskuudessa.

Yllä oleva lausahdus on varsin totta, etenkin kun vertaa XO:ta vanhaan boxiin. Myös muut vanhan sukupolven koneet ovat enemmän tai vähemmän kauheita hirvityksiä: valtavan suuria, harmaita, muovisia, kulmikkaita, lapsellisia.. muutamaa ajatonta poikkeusta lukuunottamatta tietysti. Sama näyttäisi pätevän tietokoneisiin ja kodintekniikkaan yleisesti. Tuntuu, että laitteiden ulkoasuun on vasta tällä vuosituhannella alettu kiinnittämään toden teolla huomiota muidenkin valmistajien kun Applen osalta.

Hiljattain uutisoitiin, että naisten top-haaveissa plasmatelevisio vie voiton koruista ja muusta humpuukista. Yllättävää? Kyllä, mutta mikä tähän vaikuttaa? Muotoilu ja sisustusnäkökulmat ovat eräitä asioita, jotka nousivat tämän uutisen spekuloinnissa ylitse muiden. Onhan se totta, että uudet, ohuet ja suhteellisen tyylikkäät littutöllöttimet näyttävät kotona huomattavasti vanhaa teeveetä paremmalta.

Tekemäni pikagallupin mukaan uuden sukupolven koneista sekä Wii että XO ovat onnistuneet ulkoasun suhteen. Sen sijaan PS3:sta pidetään lähipiirissäni kömpelön, paksun ja (sisustuksellisesti) raskaan näköiseltä. Ainoastaan yksi tuttavistani kehui minulle PS3:n ulkonäköä, mutta tämä henkilö on henkeen ja vereen PS-miehiä. Onko valkoinen väri, hoikat, sirot ja koverat linjat siis nyt in? Miehille ulkonäköseikat eivät tunnu olevan yhtä tärkeiltä kuin naisille - ainakaan vielä.

Mutta jos naiset saisivat päättää, jäisikö PS3 kokonaan kaupan hyllyille pölyttymään?

Elektroniikkaummikoille ulkonäköasiat voivat nousta tulevaisuudessa arvoon arvaamattomaan. Kuten ihmissuhteissa, ulkoisesti miellyttävämmän näköinen yksilö kiinnostaa ensi kohtaamisella enemmän. Vasta sen jälkeen tutustutaan sisimpään.

Perinteinen ensimmäinen postaus

Tästä se alkaa. Hyppy tuntemattomaan blogien maailmaan. Ei ihan kirjaimellisesti, onneksi. Blogin perustaminen ainakin oli juuri niin helppoa, kun pojat isossa maailmassa viestittivät. Viisi minuttia ja dadaa! Tässä se on, Scatterbrain XO:n upouusi blogi ja ensimmäinen viesti!

Mietin pitkään ja hartaasti, miksi minun pitäisi blogi perustaa.. Tuntui siltä, pakottava tarve kaivoi sisintäni. Syy tälle? Tuntematon. Kenties minulla on jotain sanottavaa. Kenties haluan jakaa kokemuksiani. Kenties tästä tulee oiva tapa tappaa aikaa.. Mutta miksi ihmeessä konsoliaiheinen blogi? Tähän on helpompi vastata - pitkän konsolittoman kauden ja XO:n hankinnan myötä pelaaminen muuttui kohdallani taas ajankohtaiseksi harrastukseksi. Näin, kokeilin ja jäin täydellisesti koukkuun.

Päätin kuitenkin, että en aseta rajoja sille mitä tänne kirjoitan. "Mitä sylki suuhun tuo", se olkoot ohjenuorani. Toivottavasti sanottavaa tulee ja sylki lentää, eikä tämä jää hetken kuriositeetiksi upoten internetin valtavaan mustaan aukkoon.